12 helmikuuta 2012

Lorna Byrne: Portaat taivaaseen

Lisäys:
Olen lisännyt (21.4.2012) Byrnen kirjaan pohjautuvaan enkeliaiheiseen postaukseen ajatuksen, jonka haluan merkitä muistiin kokemuksena, jonka sain lukiessani Toivo Pekkasen Lapsuuteni-teoksen. Pätkä löytyy lopusta. 

Lorna Byrnen kirjat Enkeleitä hiuksissani ja Portaat taivaaseen muuttivat aivan kokonaan käsitykseni enkeleistä.


Suomessakin on aika ajoin ollut ns. enkelibuumeja. Televisiossa on esitetty enkelisarjoja, ihmisten omiin kokemuksiin perustuvaa enkelikirjallisuutta on ilmestynyt runsaammin ja enkeleitä on tuotteistettu kaupankäyntiä varten. Mikään näistä muoti-ilmiöistä ei kuitenkaan ole kolahtanut kohdallani niin, että olisin pysähtynyt miettimään omaa enkelitarinaani. Vasta Byrnen kirjat sen tekivät!



Omat mielikuvani ja niihin perustuvat enkelitarinani ovat syntyneet lapsuuteni pyhäkouluissa katselemalla yllä olevaa maalausta "Suojelusenkeli". Tämä kuva on silloin tuotu lähelleni, pidetty lähelläni, joten syntyneistä mielikuvista on tullut pysyviä. Suojelusenkeli-kuvan yhteyteen on aina kuulunut myös laulu "Maan korvessa kulkevi..." Ja laulu on liittynyt lapsen hautajaisiin...


Aikuisikään asti säilynyt käsitykseni enkeleistä on siis ollut se, että enkeli on osa lapsuutta, ja koska lapset tarvitsevat suojaa ja turvaa vaaratilanteissa, he saavat sitä enkeleiltä.


Luulen, että hyvin monissa suomalaisissa lastenkamareissa tämä kuva yhä edelleen kertoo lapsille sen, mitä äiti tai isä ajattelevat enkeleistä.


Joku on kirjoittanut Suojelusenkeli-kuvasta näin: "Jokaisella ihmisellä, mutta erityisesti lapsella, on ikioma suojelusenkelinsä. Suojelusenkeli valvoo siellä, missä matkalaisen taival on vaarojen täyttämä ja yksikin horjahdus polulta voi syöstä kulkijan syvyyteen ja tuhoon. Suojelusenkeliltä rukoillaan turvaa aamulla uuden päivän alkaessa - ja illalla, kun varjot pitenevät ja yö saapuu. Nukkujaa ei uhkaa mikään, sillä hänen vuoteensa äärellä valvoo suojelusenkeli."


Uskon, että Lorna Byrne on hyvin erityislaatuinen ja siksi erikoisen lahjakas ihminen. Uskon siis häneen ihmisenä, vaikka hänen kirjansa ei olisikaan luonut mitään uutta päässäni. Mutta koska näin tapahtui, kiitän häntä kirjasta ja kiitän Otavaa suomennoksen julkaisemisesta. Olen vakuuttunut, että olen tarvinnut tätäkin kirjaa ja että kaikella lukemisellani on tarkoituksensa.


Enkeleitä hiuksissani ja Portaat taivaaseen  -kirjat luettuani tiedän enemmän siitä ulottuvuudesta, mitä en näe. Olen myös ymmärtävinäni entistä enemmän huolimatta siitä, että ymmärtäminen on aina ollut vahvin puoleni. Edelleenkin uskon lapsiin, myös itsessäni asuvaan lapseen. Ymmärrän lapsia paremmin ja syvemmin tämän kirjan ansiosta. Ennen kaikkea uskon omaan suojelusenkeliini, ja vielä syntymättömän lapsenlapseni enkeliin!


Olen lapsellisen ihmeissäni siitä, miksi kukaan ei koskaan ennen Lorna Byrneä kertonut, että joka ikisellä ihmisellä on oma suojelusenkelinsä - myös minulla, vanhalla ja nuorella...ja että meidän tarvitsee vain kuunnella ja pyytää enkeliämme saadaksemme suojaa ja turvaa. Nyt tiedän, että suojelusenkelit eivät kuulukaan vain aamuun tai iltaan tai poisnukkuneen omaisemme kuolinilmoitukseen vaan jokaiseen hetkeemme.


Mielestäni Byrnen kirjoilla ei ole mitään tekemista kirkkojen, vieraiden uskontojen tai tapakristillisyyden kanssa. Lukemisen jälkeen tätä blogia aloittaessani epäilin leimaantumista; sitä että saisin tämän tekstini avulla ängettyä itseni johonkin lokeroon tai luokkaan.Vähän pelkäsinkin otsaani mahdollisesti ilmestyviä leimoja.
Silti kannustan rohkeuteen itseäni ja lukijoitani. Kirja on matka, ja koska tälle matkalle minun on kannattanut lähteä, uskon entistä enemmän siihen, minkä voi lukemalla todeksi kokea. 




Rovaniemen kirkon seinässä oleva fresko:

"Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä." (Matt. 5: 25) Rovaniemen kirkko.


Luen tätä kuvaa niin, että enkeli kehottaa poromiestä sopimaan riitansa. Näyttää siltä, että mies kuuntelisi omaa suojelusenkeliään. Toivottavasti. Mielestäni tämä Rovaniemen kirkon seinästä löytyvä maalaus tukee Lorna Byrnen kirjoissaan välittämää viestiä enkeleistä, joita meidän tarvitsisi vain kuunnella tai pyytää avuksi.






21.4.2012.   ..."tällä valolla ei ollut varjoa".

Olen viime päivinä lukenut Toivo Pekkasen Lapsuuteni -teosta. Se on saanut minut entisestään rakastamaan ja etsimään paitsi hyvää elämää myös elämästämme kertovia hyviä kirjoja. Olen opettajana, äitinä ja ihmisenä tajunnut jossakin elämäni vaiheessa, että lapsella on ainutlaatuinen lapsen maailma. En osaa tyhjentävästi selittää, miksi vasta nyt, mutta sen nyt uskallan sanoa, että Toivo Pekkanen on ehdottomasti ensimmäinen kirjailija, joka on onnistunut avaamaan myös minulle sellaisen lapsen maailman, jonka tunnistan omien lapsuuskokemuksieni perusteella.

Lapsuuteni - teoksen salaisuus on joissakin lähteissä  "kielelliseksi puutteeksi" arvioitu Pekkasen "yksinkertainen kieli". Minusta hänen kielensä kuitenkin vastaa täydellisesti tarinan näkökulmaa eli poikkeuksellisen herkän poikalapsen kerrontaa; kieli ja lapsi (hän itse lapsena) ovat yksiselitteisesti yhtä, ja tämä tekee kirjasta loistavan!

Kirja on täynnä sykähdyttäviä kuvauksia lapsen elämästä hänen omassa elinpiirissään. Yksi upeista kuvauksista liittyy pojan ensimmäiseen juhlapäivään koulussa, eli koulun joulujuhlaan. Toivo Pekkanen kirjoittaa näin:
"Kun saavuimme tavallista maltillisemmin voimistelusaliin, saattajamme istuivat jo riveiksi asetetuilla penkeillä tai seisoskelivat seinänvieressä. Me marssimme heidän eteensä, heidän kaikkien nähtäväksi. Silloin jo tunsin juhlan hengen piirittävän meitä ja tekevän askeleni kevyiksi kuin ilmassa lentävien lintujen siipien iskut."

"Itse tapahtumaa on vaikea kertoa. Harmonin alkaessa soida ja tyttöjen ja poikien äänien ruvetessa kohoilemaan ympärilläni pysyin itse vaiti kuullakseni selvemmin mitä hartaat äänet kertoivat ja ymmärtääkseni mitä niillä oli puhuttavaa. Tajusin enkelien siipien suhahtelevan läheisyydessä ja näin kasvot, joita ympäröi ikuinen valo. Ulkona olin joka ilta nähnyt ihmisten rakentamia valoja, joita aina seurasi pimeä varjo, mutta tällä valolla ei ollut varjoa. Se oli täynnä kirkkautta."

"Älä koskaan usko pahuuteen, usko aina hyvyyteen, sanoin hiljaa itselleni omilla lapsellisilla sanoillani."

On Lorna Byrnen enkelikirjojen ansiota se, että ymmärrän Pekkasen kirjassa kuvaaman kauniin enkelikohtaamisen ainutlaatuisuuden ja sen, että kokemus oli pojalle niin totta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti